Synnyin Lapin läänissä 80-luvun alku puolella. Minulla oli siihen aikaa äiti, isä ja isoveli odottamassa ihmeellistä saapumistani. Tosin ei se kai ollut äidilleni kovin ihmeellinen tai ainakaan niin ihana tapahtuma juuri sillä hetkellä(saan hän ainakin kehuskella ajelleensa ambulanssilla tuhatta ja sataa 300 kilometrin verran). Vauva-aikani oli nuorille vanhemmille joiden esikoispoika oli ollut helppo ja ihana niin raastava ja piinaava. Alle vuoden ikäisenä oli jo ensimmäinen korvatulehdus jonka seurauksena meinasin menettää kuulon. Jo tuolloin oli osaavaa henkilökuntaa terveyskeskuksissa töissä. Ja tuo korvatulehdus ei jäänyt edes viimeiseksi.
En kuitenkaan viitsi tuon enempää jorista ajasta josta ei ole kovin erikoista ja mielenkiintoista kerrottavaa. Paitsi se, että ensimmäinen muuttoni tuli jo alle vuoden iässä. Se tosin oli silloisen asuinpaikkakuntani sisällä asunnon vaihto toiseen.
Toinen muutto oli edessä kun olin kahden ja puolen vuoden ikäinen. Muutimme pohjoisesta etelään, tarkemmin sanottuna varsinais-suomeen. Isäni sai töitä ja äiti jäi vielä opiskelemaan pohjoiseen. Me lapset isän kanssa muutimme vanhan mummon omistamaan talon puolikkaaseen. Mummo itse asui talon toisessa päässä. Talo ei ollut kovin hyvässä kunnossa, mutta köyhinä ja nuorina lapista muuttaneina vanhemmillani ei ollut varaa valittaa. Minä en tietenkään tajunnut asioiden kurjuudesta tuon taivaallista. Minusta vain oli kivaa kun asuimme siinä vanhassa talossa ja pääsin naapurin mummon kanssa viemään ullakolle vaatteita kuivumaan. Se ullakko jos mikä oli oikea aarreaitta. Sinne oli kerääntynyt kyseisen suvun vanhat vaatteet ja tavarat. Niitä tarinoita kuunnellessa pyykkien vieminen yleensä kesti. Äidiltä tietysti sain kuulla torumiset kun olin mennyt häiritsemään taas mummoa.
Ei ollut meinaan viimeinen kerta kun juoksin omin päin mummon puolelle kylään selittämään ja esiintymään. Kerran menin hänen luokseen kun hänellä oli kahvikutsut. Olimme juuri tulleet kotiin hoidosta ja äitini oli ruokaa tekemässä keittiössä, veljeni leikki omia leikkejään olohuoneessa. Minua kiinnosti naapurin mummon luona olevat vieraat ja siinä matkalla unohtui äidin kiellot ettei mummoa saanut häiritä. Se mitä oli tapahtunut kokonaisuudessaan niin tarina ei kerro. Siinä vaiheessa kun äitini oli minut löytänyt olin juuri saanut päätökseen vaativat omasta päästä keksityt laulu-runo- ja tanssiesitykset. Lopuksi olin tietysti osannut esittää palkkavaatimuksen: mehua ja pullaa. Äiti nolona minua sieltä pois hakemaan johon olin todennut ettei vielä voida mennä kun juuri olisin saanut mehua ja pullaa.
Jännitystä elämääni toi lauantai ja varsinkin ulkona oleva sauna. Se ei ollut mikä tahansa sauna vaan oikea puilla lämmitettävä niin sauna kuin vesikin. Se oli melkein kolmi vuotiaalle aika hurja paikka. Penkit oli hirmu korkealla ja kaikkea piti varoa ja pimeäkin se oli. Talvella osa hauskuudesta oli juosta saunatakissa pihan poikki takaisin sisälle. Yritä tehdä se kolmivuotiaan tasapainolla nopeasti polkua pitkin.
No, tehtiinhän tuolla monta hauskaa juttua ja sain minä siellä yhden palovammankin käteeni. Arpi näkyy kesäisin vieläkin ja kyllä se nytkin näkyy jos osaa katsoa. Sain sen silitysraudasta. Meillä oli tapana veljeni kanssa, ja myös suurimpia huveja, katsoa kun isämme lisäsi vettä silitysrautaan kesken silityksen. (En meinaan millään voinut ymmärtää mihin kummaan se vesi oikein lasista katoaa ja sitten se höyry vielä) Kerran sitten tappelimme ja tuupimme toisiamme veljeni kanssa saadaksemme parhaimman katselupaikan toimenpiteelle. Niinhän siinä sitten kävi että käteni osui rautaan ja kunnolla osuikin.
Muutto oli taas edessä. Tällä kertaa ei ihan muutettu toiselle puolelle maata vaan ainoastaan vaihdettiin viereiseen kylään. Saman kunnan alueella pysyttiin kuitenkin. Tuosta ajasta ei ole muuta ihmeellistä kerrottavaa kuin, että olin kerran uhannut muuttaa kivelle asumaan. Olin suuttunut jostain pahan päiväisesti äidilleni, mikään ei kuulemme saisi muuttamaan mielipidettäni asiasta. Äitini oli sitten kysellyt mille kivelle olin muuttamassa. Kivi oli kuulemme aika lähellä ovea (pihamme oli sorapihaa). Äiti oli tarjoutunut muuttoavuksi, mutta tässä vaiheessa olin ilmoittanut etten muutakaan ihan vielä. Niin tuolla asuessa sain arven huuleni yläpuolelle. Tarina siitä miten sen sai niin on kiistan alainen eikä vieläkään ole varmuutta miten tarina menee. Tosin arpi jatkuu huulen alapuolella myös mikä viittaa, että oikeampi tarina taitaa olla liukurista saatu osuma kuin juokseminen mattotelinettä päin ja siitä kaatuminen maahan. Tiedä sitten..
Taidan jatkaa tarinaani toisella kertaa..
